Rakennustutkija Samuli Paitsolan toimittama kuvateos ”Building an Industrial Identity” kertoo Oulujoen vesistön voimalaitosten ja niiden yhdyskuntien rakentamisesta ja arkkitehtuurista.
Sotien jälkeen laadukkaita teollisia ympäristöjä ja pieniä yhdyskuntia syntyi parissa kymmenessä vuodessa keskelle erämaata, mutta myös Kajaanin ja Oulun ytimiin.
– Kiersimme arkkitehti, kuvateoksen projektipäällikkö Pekka Elomaan kanssa paikkoja kaksi vuotta. Minä hoidin tekstin ja Pekka otti kuvat. Kolmas vuosi kului kirjan kokoamisessa, kertoo Paitsola.
Tästä kokonaisuudesta kertovan kuvateoksen odotetaan herättävän kansainvälistä kiinnostusta, sillä vastaavaa sarjatuotantoon suunniteltua voimalaitosten ketjua ei tunneta muualla.
– Kyseessä on voimalaitosten ketju, jolla on valjastettu kokonainen vesistö sähköntuotantoon. Rakennukset ovat maailmanluokan teollisuusarkkitehtuuria. Se on myös olennainen osa sodan jälkeisen Suomen jälleenrakentamista ja maan teollistumista, kertoo Paitsola.
Voimalaitosten kääntöpuolena oli se, että kuuluisan lohijoen kalakannat kärsivät, tilannetta on korjattu kalaistutuksilla.
Viime vuosina Suomessa on keskusteltu myös jokien vapauttamisesta. Oulujoen kohdalla rakennustutkija Paitsola ei näe sitä ajankohtaisena.
– Näille voimalaitoksille on edelleen tarvetta. Voi tulla se aika, ettei näitä laitoksia enää tarvita, mutta se aika ei ole tänään, eikä varmaan ihan huomennakaan vielä, sanoo Paitsola.
Vesistöalueella toimivat sähköyhtiöt työllistivät maan eturivin insinöörejä ja arkkitehtejä
Alvar Aallon kanssa työskennelleen arkkitehti Aarne Ervin toimisto suunnitteli pääosan Oulujoen voimalaitoksista. Kainuun suunnalla voimaloiden suunnittelusta vastasi arkkitehti Eino Pitkänen.
– Tarinan mukaan kun Alvar Aaltoa oli kysytty suunnittelijaksi Oulujoelle, hän sanoi, että kyllä Aarne osaa, ottakaa se, kertoo Elomaa.
Suuri osa voimaloista ja niiden yhteyteen rakennetuista asunnoista valmistuivat keskelle erämaata. Ensin tehtiin rautatie ja sitten korpeen nousi uutta teollisuusrakentamista ja tekniikkaa. Se oli edistyksellistä, sillä voimaloiden työntekijöiden asunnoissa oli käytössä 1950-luvulla jopa lattialämmitys ja sisäsuihkut.
– Paikalle piti saada ammattitaitoista, korkeasti koulutettua väkeä. Koska sitä oli pääasiassa eteläisimmässä Suomessa, niin joku vetovoima ja etu piti olla, että kannatti muuttaa perheineen uuteen ympäristöön, sanoo Pekka Elomaa.
Esimerkiksi Vaalan kunnassa sijaitsevan Jylhämän voimalaitoksen alueella asui parhaimmillaan toista tuhatta ihmistä.
Parissa kymmenessä vuodessa rakennettu kokonaisuus on kestänyt aikaa ja säilyttänyt arvokkaat modernistiset piirteensä.
– Nuojuan voimala-alueen rakennukset ovat olleet käytössä koko ajan, ja ne ovat säilyneet erittäin hyvin. Myös Muhoksen Leppiniemessä asunnot ovat edelleen käytössä, Elomaa kertoo.
Elomaan mukaan yhteisöllisyys oli uusilla paikkakunnilla vahvaa alusta alkaen. Voimala-alueiden perheiden lapset pitävät edelleen tiiviisti yhteyttä, vaikka asuvat eri puolilla maata ja ovat jo eläkeiässä.
Laajan yhteistyön tuloksena syntynyt uusi kuvateos on osa syyskuun lopussa päättynyttä Vesivoiman kulttuuriperintö -hanketta.
Hankkeen päätoteuttaja on Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Region Norrbotten. Se on toteutettu yhteistyössä Norrbottenin museon, Kainuun liiton, Oulujoen vesistön kuntien ja energiayhtiöiden, sekä lukuisten yhdistysten, paikallisten asiantuntijoiden ja voimalaitosyhdyskunnissa varttuneiden kanssa.
Voit keskustella aiheesta 20. lokakuuta klo 23 saakka.