Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Tom of Finlandin sisarenpoika: Touko oli suosikkisukulaisemme

Suku sai tietää Touko Laaksosen homoeroottisesta taiteesta vasta tämän kuoleman jälkeen. Nyt suku haluaa kertoa miehestä nimimerkin takana.

Tapani Vinkala enonsa Touko Laaksosen kuvaa katsomassa.
Kuva: Minna Rosvall / Yle
Minna Rosvall
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaarinassa syntyneen Touko Laaksosen eli Tom of Finlandin sukulaiset ovat tyytyväisiä taiteilijan elämästä piirtyvään monipuoliseen kuvaan. He ovat lainanneet valokuvia Wäinö Aaltosen museon näyttelyyn.

– Haluaisimme saada Touko Laaksosen esille Tom of Finlandin takaa, jotta ihmiset ymmärtäisivät, että nimimerkin takana on ihan tavallinen meikäläinen, pohtii Touko Laaksosen sisarenpoika Tapani Vinkala.

Turun kaupunginteatterissa tammikuussa ensi-iltansa saanut musikaali ja tällä viikolla ilmestyvä elokuva keskittyvät myös Laaksosen elämäntarinaan. Tapani Vinkala muistaa enonsa suosikkisukulaisenaan, jonka kyläreissuja Turun seudulle odotettiin.

– Hänen kaksi sisartaan asuivat Turussa. Touko kävi heidän syntymäpäivillään, jouluna ja muutoinkin. Olimme aika paljon tekemisissä hänen kanssaan, kertoo Vinkala.

Homoeroottiset kuvat yllättivät

Suku sai tietää Touko Laaksosen homoeroottisesta taiteesta vasta tämän kuoleman jälkeen. Joillekin se oli järkytys.

Tapani Vinkala on pahoillaan, ettei eno saanut elää vapaasti.

On ollut kovaa ja raskasta, kun ei ole voinut kertoa totuutta.

Tapani Vinkala

– Olen ihmetellyt, millä tavalla ihminen pystyy elämään. On ollut aika kovaa ja raskasta, kun ei ole voinut kertoa totuutta.

Vinkala suhtautuu taiteeseen rauhallisesti. Hän muistuttaa, että vastaavia teoksia on nykyään taidemuseoissakin.

– Jos taide on hyvin tehtyä, mikäs siinä. Se on yksi taiteenlaji. Toukon työt ovat taitavasti tehtyjä ja erittäin hienosti piirrettyjä. On tietysti eri asia, että aihetta ei hyväksy. On Picassollakin ollut aiheita, joita ei ole hyväksytty, pohtii Vinkala.

Tapani Vinkala Wäinö Aaltosen museon näyttelyssä.
Kuva: Minna Rosvall / Yle

Elokuva kertoo myös miesystävästä

Tällä viikolla ensi-iltaansa tuleva Dome Karukosken ohjaama elokuva kertoo Touko Laaksosen elämästä aina sota-ajoista Amerikan vuosiin. Valkokankaalle piirtyy kuva miehistä, joiden piti salata osa elämäänsä.

Laaksonen eli miesystävänsä Veli Mäkisen kanssa kämppäkavereina eikä kukaan epäillyt mitään – ei edes vierailuilla käynyt sukulaispoika.

Ihmiset ovat uskaltaneet tulla ulos kaapista ja kertoa, mitä he ovat.

Tapani Vinkala

– Ei asia tullut mieleeni, kaikilla oli omat huoneet. Se oli jäänne sodanjälkeiseltä ajalta. Ihmisiä oli paljon alivuokralaisina tai vuokralaisina samassa asunnossa, kertoo Tapani Vinkala.

Kahden miehen välissä istuu nainen ja hän nojaa toisen miehen olkapäätä vasten.
Dome Karukosken Tom of Finland -elokuvassa näyttelevät Lauri Tilkanen (vas.), Jessica Grabowsky ja Pekka Strang. Kuva: Mikko Rasila

Homoseksuaalisuus oli laissa kiellettyä vuoteen 1971 asti ja sairaudeksi se luokiteltiin vielä vuonna 1981. Tapani Vinkalan mielestä hänen enonsa taiteella on ollut tärkeä yhteiskunnallinen merkitys.

– Ihmiset ovat uskaltaneet tulla ulos kaapista ja kertoa, mitä he ovat.

Tom of Finland -musikaali
Tapani Vinkalan mielestä Turun kaupunginteatterin Tom of Finland -musikaali onnistuu kertomaan hänen enonsa elämäntarinan parhaiten. Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun kaupunginteatteri

Parhaiten onnistuu musikaali

Käynnissä on melkoinen Tom of Finland -buumi. Näyttelyn, musikaalin ja elokuvan lisäksi kaupoissa näkyy erilaisia Tom of Finland -tuotteita. Tapani Vinkala hyväksyy enon taiteen tuotteistamisen.

– Viime jouluna Sillanpään kahvi ja Tom of Finlandin kahvi olivat myynnissä vierekkäin. Maailma on nyt tällainen.

Vinkalan mielestä musikaali kertoo enon elämäntarinan parhaiten.

– Ihmettelimme, millä tavalla Toukosta voidaan saada musikaali aikaan. Se oli kuitenkin aivan loistava. Laulut olivat hyviä ja hienoja, ja tanssinumerot olivat onnistuneita, Vinkala sanoo.

Hän on jonkin verran huolissaan siitä, että aihe kuluu loppuun ja yleisölle tarjotaan liikaa Tom of Finlandin taidetta yhdellä kertaa.

– Saattaa olla, että joitakin ihmisiä Tom of Finland kyllästyttää, kun sitä tulee nyt joka tuutista. Mutta Tom of Finland on valittu Suomen 100-vuotisjuhlan yhdeksi teemaksi, joten näin sen varmasti pitää mennä, Vinkala pohtii.

Suosittelemme