Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ulkomaalaiset kuparivarkaat piinaavat rakennustyömaita – yhdellä kertaa viedään jopa yli 1 000 kiloa kuparia

Kesän aikana varkaat ovat iskeneet kymmenille työmaille erityisesti Itä- ja Keski-Suomessa.

Kuparikaapelia puisessa kelassa.
Tällaisia kuparikaapeleita on viety useilta rakennustyömailta kesän aikana Kaakkois-Suomessa. Kuvan kela painaa noin 125 kiloa. Kuva: Ville Toijonen / Yle
Petri Kivimäki,
Ville Toijonen

Kaakkois-Suomessa, erityisesti Lappeenrannassa on kuluneena kesänä ollut liikkeellä erityisen paljon kuparivarkaita.

Yhteinen tekijä varkauksissa on, että kuparia ja messinkiä on lähtenyt varkaiden matkaan samalla kertaa useissa kohteissa.

Esimerkiksi Lappeenrannassa Vainikkalan ratapihalla murtauduttiin heinäkuun puolessa välissä kahteen merikonttiin. Röyhkeydestä ja pelottomuudesta kertoo se, että tekopaikalta vain 500 metrin päässä ovat tullin ja rajavartioston yksiköt. Lisäksi ratapihalla on kameravalvonta.

Varkaiden rikkoma kontin lukko.
Varkaat ovat murtaneet kontin lukon. Kuva: Kaakkois-Suomen poliisilaitos

Toinen ratapihan konteista oli tyhjä, mutta toisesta varkaat veivät arvokkaita valonheittimiä ja kuparikaapelia 30 000–40 000 euron arvosta.

– Kaapelit osattiin valita. Varkaat veivät erikoiskaapeleita, muun muassa hissikaapelia. Lisäksi heille kelpasi maakaapeli, jossa oli kuparia. Sellaiset kaapelit, missä oli alumiinia, eivät kelvanneet, sanoo NRC Groupin työmaapäällikkö Harri Nuutinen.

NRC Groupin työmaapäällikkö Harri Nuutinen Vainikkalan ratapihalla Lappeenrannassa.
NRC Groupin työmaapäällikkö Harri Nuutinen kertoo, miten siniseen konttiin murtauduttiin heinäkuun puolessa välissä. Tapauksen jälkeen kontin valvontaa on lisätty. Kuva: Ville Toijonen / Yle

Kuparin hinta on tällä hetkellä noin 4–6 euroa kilolta. Se on painava metalli, mutta siitä huolimatta Vainikkalastakin varkaat veivät kuparia useita satoja kiloja.

– Testattu on, että yhdellä miehellä ei kilometrikelaa saa nostettua. Lisäksi kuljetukseen on tarvittu iso ajoneuvo. Sitä määrää ei henkilöautolla ole siirretty, Nuutinen toteaa.

Jäljet johtavat Romaniaan

Kaakkois-Suomessa poliisilla on viime kesältä tutkinnassa yli 20 kuparivarkaustapausta. Lisäksi sivuun on laitettu useita pienempiä varkauksia, joiden tekijöitä poliisi ei käsityksensä mukaan saa kiinni.

Yksi isoista varkaustapauksista myös Etelä-Karjalassa Luumäellä tapahtunut rikos, jossa rakennustyömaalta vietiin heinäkuun alussa 1 700 kiloa kuparia. Sen arvo oli sanomalehti Etelä-Saimaan saamien tietojen mukaan viisinumeroinen luku.

Kuparikaapelia puisessa kelassa. Mittasuhdetta antamassa lyijykynä.
Kuvan kuparikelan paino on noin 125 kiloa. Kuvassa on lyijykynä antamassa mittasuhdetta. Kuva: Ville Toijonen / Yle

Rikoskomisario Saku Tielinen Kaakkois-Suomen poliisista sanoo kesän kuparivarkauksien liittyvän kansainväliseen ammattimaiseen toimintaan.

– Olemme niputtaneet tutkinnassa työmaa- ja liiketilavarkauksia, joissa on saaliina ollut arvometalleja. Näissä tapauksissa kuparia ja messinkiä.

Kuparin lisäksi työmailta on varastettu työkaluja ja muun muassa ilmalämpöpumppuja. Tutkinta on poliisin mukaan edennyt hyvin.

Kuvassa kuparijohdinta.
Kuva: Juha Kemppainen / Yle

Tekijäjoukosta on selviä viitteitä.

– Arvometalleihin kohdistuneet varkaudet ovat ulkomaalaisten tekemiä. Tällä hetkellä näyttää, että romanialaisia liittyisi näihin Kaakkois-Suomen sekä muualla Suomessa tehtyihin varkauksiin, sanoo tutkinnanjohtaja Saku Tielinen.

Kaakkois-Suomi ei ole kuparivarkaiden ainoa kohde. Varkauksia on ollut muuallakin Suomessa, mutta Tielisen mukaan ne ovat keskittyneet Itä- ja Keski-Suomeen.

Saaliin paikallistaminen vaikeaa

Epäiltyjä romanialaisia on saatu kiinni muualla Suomessa, ja heidän hallustaan on löytynyt varastettua tavaraa.

– Oma ongelma on metalleissa, sillä niiden yksilöinti on haastavaa. Ei välttämättä saada koskaan selville, mikä kuparikaapeli on viety mistäkin, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Saku Tielinen.

Tielisen mukaan poliisilla on vain arveluja, minne varastetut kuparikaapelit päätyvät. Poliisin on melko vakuuttunut, että tuskin varkaat itse kuparikeloja mihinkään käyttävät. Todennäköistä on, että varkailla on omat reitit, joilla he saavat kuparinkelat muutettua rahaksi.

– Jotkut markkinathan niillä täytyy olla. Eihän niitä kannattaisi varastaa, ellei niille joku ostaja jossain olisi, pohtii Tielinen.

rikoskomisario Saku Tielinen Kaakkois-Suomen poliisista
Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Saku Tielinen Kaakkois-Suomen poliisista. Kuva: Kare Lehtonen/Yle

Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen alueella ei ole ketään kiinniotettuna epäiltynä työmaiden kuparivarkauksista, mutta muualla Suomessa kiinniottoja on tehty.

– Heidän kauttaan poliisi on saanut lisää tietoa potentiaalisista tekijöistä, jotka ovat voineet olla Kaakkois-Suomen varkauksien takana, Tielinen kommentoi.

Kuparikelat ovat varkaille otollisia kohteita, sillä usein ne ovat rakennustyömailla ilman valvontaa. Yksi kela voi painaa satoja kiloja, joten sen siirtäminen työpäivän päätteeksi piiloon on työlästä, eikä varsinkaan syrjässä olevilla rakennustyömailla sopivia lukittavia tiloja edes ole.

Kuparivarkaat ovat rikkoneet verkkoaidan.
Aidatulle alueelle on menty aitaan tehdystä aukosta. Kuva: Kaakkois-Suomen poliisilaitos

Siitä huolimatta rikoskomisario Saku Tielinen Kaakkois-Suomen poliisista kannustaa suojaamaan omaisuutta.

– Eräässä kohteessa työkalukontti nostettiin työpäivän päätteeksi nosturilla ilmaan, etteivät varkaat pääsisi tavaroihin käsiksi. Paikkojen lukitseminen ja kameravalvonta ovat myös hyviä, mutta eivät nekään aina varkauksia estä. Toki kameravalvonta helpottaa rikoksen selvittämistä, kertoo Tielinen.

Suosittelemme