Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Urheilijalähtöisyys on valmennustoiminnan ydin
19.01.2023

Urheilijalähtöisyys on valmennustoiminnan ydin

Voimistelurenkaat telinevoimistelusalissa. Terve voimistelija -kuvakehys liiton logolla.

Britannian voimisteluliiton telinevoimisteluvalmentaja Scott Hann kasvoi voimistelijaksi tiukassa ja kurinalaisessa valmennuskulttuurissa.

Aloitettuaan oman valmennusuransa hän huomasi epäkohtia edellisten valmentajiensa toiminnassa ja tahtoi itse pyrkiä parempaan. Nyt urheilijalähtöisyys on hänen valmennustoimintansa ydin. Terve voimistelija -webinaarissa Scott kertoi, kuinka hänestä tuli urheilijalähtöinen valmentaja.

Valmennusuran alkutaival

Scott aloitti uransa valmentajana jo 14-vuotiaana. Hänen tavoitteensa on aina ollut olla paras mahdollinen valmentaja ja mahdollistaa voimistelijoille sellainen alku, jota hänellä itsellään ei koskaan ole ollut.

Valmennusuransa alussa Scott tahtoi olla kuin oma valmentajansa, joka oli alansa parhaita. Tuohon aikaan tietä menestykseen tahditti pelon kautta valmentaminen ja lukuihin pohjautuva harjoittelu.

”Minun tuli varmistaa, että pystyn olemaan vahva, minulla on vastaus kaikkeen ja olen aina oikeassa, minun täytyy asettaa säännöt ja luoda tiukkoja, lukuihin perustuvia harjoitusohjelmia, jotka sopivat kaikille ilman kompromisseja. Vammat nähtiin ajoittain heikkouksina ja tunteita tuli joskus peitellä ”, Scott muistelee.

Urheilijalähtöiseksi valmentajaksi kasvaminen

Nuoresta iästään huolimatta Scott pystyi kuitenkin kyseenalaistamaan oman valmentajansa toimintatapoja jo varhaisessa vaiheessa. Nykyään hänellä on kokonaisvaltainen ote valmennukseen. Scott haluaa varmistaa, että yksilöiden tarpeet kohdataan. Huomiota kiinnitetään myös elämään voimistelu-uran jälkeen.

”On tärkeää voida sanoa jälkeenpäin nauttineensa voimistelusta. Onnistumista ei ole vain mitalit, mutta ne ovat sivutuote hienosta harjoitteluohjelmasta, kumppanuudesta ja urheilu-urasta”, Scott muistuttaa.

Olympiamitalistejakin valmentanut Scott kokee pysyvät ihmissuhteet ja molemminpuoleisen arvostuksen merkittävimmiksi asioiksi valmentamisessa. Hänelle harrastevoimistelijat ja kansainvälistä menestystä saavuttaneet huippuvoimistelijat ovat yhtä arvokkaita.

”Ihmiset eivät muista, mitä olet heille sanonut, eivätkä sitä mitä olet heidän eteensä tehnyt, mutta he tulevat aina muistamaan sen, mitä olet saanut heidät tuntemaan”, pohtii Scott.

Urheilijalähtöisyys kaiken toiminnan keskiössä

Scott oli omalla voimistelu-urallaan tottunut tiukkaan harjoitusohjelmaan ja kurinalaiseen valmennustyyliin. Nyt 42-vuotias Scott tietää, että valmennustyötä tulee tehdä inspiraation, motivaation ja kannustuksen kautta, ei lukuihin perustuen.

Tarkkaan suunniteltujen ohjelmien ja toistomäärien sijaan Scott kannustaakin pohtimaan, millä perustein valintoja tehdään ja mitkä asiat niihin voivat vaikuttaa. Urheilijalähtöisyys tulee olla toiminnan perustana.

Päivä, jolloin siirryin pois numeroiden ja tiukkojen harjoitusohjelmien asettamisesta ennen itse harjoitustilannetta oli päivä, jolloin minä ja voimistelijani aloimme todella kehittyä.

Kaikki luvut tulee Scottin mukaan perustua kommunikaatioon sekä valmentajan ja voimistelijan väliseen tuntemukseen. Ei ole olemassa yhtä universaalia määrää harjoituksia tai toistoja, joka sopisi kaikille.

”Valmentaminen on taidetta. Tunne. Intuitio. Samoin voimistelu, jota tehdään voimistelijoita varten. Meidän ei tule ylivalmentaa, tai estää voimistelijoiden kykyä tutustua kehoonsa ja ymmärtää sitä”, Scott korostaa.

Scott Hannin kasvutarina on ensimmäinen osa Voimisteluliiton vuoden 2023 Terve voimistelija -webinaarisarjaa, jossa käsitellään voimistelijoiden kokonaisvaltaista terveyttä ja sen tukemista eri näkökulmista. Sarjan seuraava webinaari järjestetään helmikuussa.

Scott Hannin vinkit urheilijalähtöiseen valmentamiseen

  1. Luo turvallinen toimintaympäristö, jossa epäonnistumiset ovat sallittuja. Ne ovat osa oppimista ja kehittymistä.
  2. Älä katso sokeasti vain lukuja. Sovella toimintaa niin, että voimistelija pystyy kehittymään aina pienen askeleen eteenpäin kohti tavoitetta.
  3. Valmenna sitä mitä näet. Luo rakenne ja muokkaa sitä matkan varrella kommunikoiden voimistelijoiden kanssa. Jokainen harjoitustilanne on erilainen.
  4. Keskity ydinasioihin. Varmista, että annat tiivistä ja tehokasta palautetta.
  5. Lue voimistelijoitasi. Anna mahdollisuus tehdä enemmän toistoja tai vastaavasti vähentää määriä / siirtyä harjoituksessa eteenpäin sen mukaan, miltä voimistelijasta tilanteessa tuntuu.

Haku