Palveleva johtaminen työpaikan kulttuuriksi

Palveleva johtaja ja esihenkilö tähtäävät oman porukan onnistumiseen yhteisissä tavoitteissa ja ihmisten hyvinvointiin ja työn imuun työssä. Palvelevassa johtamisessa korostetaan ajatusta, jonka mukaan hyvinvoivat ja motivoituneet työntekijät tulevat ensin ja sen myötä hyvä työtoiminta ja tulos. Parhaimmillaan tällainen johtaminen synnyttää kulttuurin, jossa kaikki työyhteisössä toimivat toinen toisiaan arvostaen ja tukien.
kuvituskuva

Palveleva johtaminen on johtamista

Johtaja tai esihenkilö

  • Vahvistaa työntekijän uskoa omiin kykyihinsä, kannustaa aloitteellisuuteen ja itseohjautuvuuteen sekä tukee hänen ammatillista kasvuaan. Työntekijän arvostus ja tunnustus hänen tekemälleen työlle ovat tärkeitä motivaation lähteitä.
  • On jämäkkä ja selkiyttää, mitä työntekijältä odotetaan ja pitää työntekijää vastuullisena omasta työstään.
  • Edistää työpaikan pitkäntähtäimen tavoitteita ja käy niistä keskusteluja työyhteisössä sekä näyttää suuntaa tulevalle toiminnalle.
  • Tarvittaessa uskaltaa haastaa totuttuja käytäntöjä ja kokeilee rohkeasti uusia tapoja toimia. Rohkeutta on myös uskallus puolustaa omia näkemyksiä ja tarvittaessa uudelleenarvioida niitä.
  • Erimielisyyksissä käy keskustelua, perustelee sinnikkäästi ja suostuttelee työntekijöitä sen sijaan, että käskisi tai pakottaisi.

Palveleva johtaminen on oman yhteisön palvelemista

Johtaja tai esihenkilö

  • On aito ja rehellinen. Luottamuksen vahvistumista edistää, kun johtaja on oma itsensä, kun hän tunnistaa ja myöntää vahvuutensa ja heikkoutensa ja kun hän pystyy toimimaan ammatillisessa roolissaan luontevasti omana itsenään.
  • Arvostaa työntekijöitä ja antaa tunnustuksen heidän aikaansaannoksistaan sen sijaan, että ottaisi kunnian muiden tekemisistä itselleen.
  • Osoittaa nöyryyttä myöntämällä omat virheensä, oppimalla saamastaan kritiikistä ja arvostamalla eri tehtävissä itseään osaavampia työyhteisön jäseniä.
  • Sallii virheet ja antaa anteeksi jäämättä kantamaan kaunaa. Virheet käsitellään, niistä opitaan ja sen jälkeen mennään eteenpäin.
  • On myötätuntoinen ja ymmärtää ihmisten erilaisuuden ja erilaiset elämäntilanteet.

Palvelevan johtamisen tutkittuja hyötyjä

Palvelevaa johtamista on tutkittu lukuisissa tutkimuksissa eri puolilla maailmaa ja niiden mukaan palveleva johtaminen voi edistää muun muassa

  • luottamusta
  • kokemusta oikeudenmukaisuudesta
  • yhteenkuuluvuutta
  • sitoutumista työpaikkaan
  • toisten auttamista työssä
  • aktiivista sopeutumista muutoksiin ja oman työn aloitteellista tuunaamista
  • työn imua ja työtyytyväisyyttä
  • hyvää suoriutumista työssä
  • sekä torjua työssä tylsistymistä ja työuupumusta

Kysy lisää asiantuntijoiltamme

Janne Kaltiainen

Janne Kaltiainen

erikoistutkija
Sähköpostiosoite
janne.kaltiainen [at] ttl.fi
Puhelin
+358 30 474 2668
Jari Hakanen

Jari Hakanen

tutkimusprofessori
Sähköpostiosoite
Jari.Hakanen [at] ttl.fi
Puhelin
+358 30 474 2453

Avainsanat