Premix Oy

Maailmantilanne korostaa huoltovarmuuden merkitystä – vuoden perheyritys Premix kasvaa ja investoi

Jaa
Sähköä johtavia muoveja ja muita funktionaalisia muovimateriaaleja kehittävän Premixin tulevaisuus näyttää valoisalta talouskehitystä uhkaavista kriiseistä huolimatta. Premix valmistelee parhaillaan uuden tuotantolaitoksen rakentamista Yhdysvalloissa, ja yhtiö valittiin vuoden perheyritykseksi EY Entrepreneur Of The Year -kilpailussa.

”On todella hienoa tulla valituksi vuoden yrittäjäksi, mutta kunnia siitä kuuluu kaikille työntekijöillemme ja satavuotiselle perheyrittäjyyden historialle, jota Premix edustaa. Olemme selvinneet aiempien vuosien ja vuosikymmenten sodista ja kriiseistä, joten syytä synkistelyyn ei ole”, Premixin toimitusjohtaja Hanna Ristola vakuuttaa.

Ristola on perheyrittäjä jo neljännessä polvessa. Hänen isoisänsä isä Antti Kiikka perusti vuonna 1920 Tienhaaran Sikuritehdas Oy:n Viipuriin. Pian sen jälkeen syntyi Rakennusyhtiö Pyramid, joka menetti Viipuriin rakentamansa kivitalot ja lähes kaiken omaisuutensa talvi- ja jatkosodassa. Sotien jälkeen suvun haltuun siirtyi nykyinen maalitehdas Teknos, josta Hanna Ristolan isä, nimeltään myös Antti Kiikka, lähti vuonna 1980 perustamaan Premixiä.

Premixin osaamista haluttiin Yhdysvaltoihin

Nurmijärvellä pääkonttoriaan pitävästä Premixistä on vuosien saatossa kasvanut markkinajohtaja ja maailmanlaajuinen edelläkävijä sähköä johtavien muovien kehittäjänä. Räätälöityjä materiaaliratkaisuja toimitetaan auto- ja elektroniikkateollisuuteen, diagnostiikkaan sekä terveys- ja hyvinvointialalle.

Valinta vuoden perheyrittäjäksi lämmittää, mutta Hanna Ristolan mielestä vieläkin suurempi palkinto tuli aiemmin tänä vuonna, kun Yhdysvaltain hallinto puolustusministeriön johdolla lähti tukemaan yhtiön tehdashanketta Pohjois-Carolinassa. Rakennustyöt Gastonin piirikunnassa on tarkoitus aloittaa helmikuussa. Parhaillaan tehtaalle haetaan työntekijöitä ja tuotannon on määrä alkaa syksyyn 2025 mennessä. Isäntämaalta tuleva investointiavustus on 79,9 miljoonaa dollaria.

”Tehdas auttaa turvaamaan kriittiset diagnostiikkatoimitukset Yhdysvalloissa ja palvelee samalla asiakkaitamme globaalisti. Nykyinen geopoliittinen tilanne on osoittanut huoltovarmuuden ja toimitusketjujen tärkeyden. Meille on iso merkitys sillä, että emme ole vain yhden tehtaan varassa, mutta olemme investoineet tuotantoon myös Suomessa. Se auttaa turvaamaan valmistuksen, vaikka maailmalla tapahtuisi uusi pandemia tai muu markkinahäiriö”, toimitusjohtaja Hanna Ristola kertoo.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Hanna Ristola
Toimitusjohtaja, Premix Group
+358 50 545 9787
hanna.ristola@premixgroup.com

Tietoja julkaisijasta

Premix Oy
Muovitie 4
05201 Rajamäki

+358 9 878 041http://www.premixgroup.com

Premixistä

Premix on markkinajohtaja ja maailmanlaajuinen edelläkävijä sähköä johtavien muovien alalla. Räätälöidyt materiaaliratkaisut hyödyttävät muun muassa autoteollisuutta, elektroniikkaa, diagnostiikkaa sekä terveyttä ja hyvinvointia. Olemme perheyritys, joka uskoo lupausten pitämiseen, kumppaneiden arvostamiseen sekä inspiraatioon ja intohimoon paremman tulevaisuuden puolesta. www.premixgroup.com

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye