17.10.2022 -

Kiertävistä sähkökatkoista olisi merkittävää haittaa joka kolmannelle palveluyritykselle, kertoo Paltan kysely

, ,

Kiertävistä sähkökatkoista aiheutuisi liiketoiminnalle merkittävää haittaa joka kolmannessa palveluyrityksessä, kertoo Palvelualojen työnantajat Paltan tuore Taloustutkimuksella teettämä kysely. Lisäksi jonkin verran haittaa katkoksista aiheutuisi reilulle 40 prosentille vastaajista. Myös sähkön hinnannousulla on negatiivisia vaikutuksia palvelualojen yrityksille, ja merkittävää haittaa siitä aiheutuu joka kuudennelle palveluyritykselle.

Energiakriisi saattaa talvella johtaa sähkön säännöstelyyn ja kiertäviin sähkökatkoihin.Merkittävin sähkökatkosten aiheuttama haitta olisi Paltan kyselyn mukaan se, että katkokset aiheuttavat tuotannon, palveluiden tai koneiden pysähtymisen kokonaan katkoksen ajaksi. Näin vastasi 38 prosenttia niistä yrityksistä, joihin sähkökatkokset vaikuttaisivat negatiivisesti. Toiminnan täyden pysähtymisen lisäksi moni vastaaja ilmoitti työn vaikeutuvan sähkökatkojen aikana.

– Esimerkiksi kiinteistönhuollossa ja informaatio- ja viestintäpalveluissa sähkökatkot aiheuttaisivat monelle vähintään lisätyötä ja poikkeusjärjestelyjä, ja esimerkiksi monissa erilaisissa korjauspalveluissa työ keskeytyisi täysin, Paltan ilmastopolitiikan asiantuntija Mikko Paloneva kommentoi.

Mahdollisissa kiertävissä sähkökatkoissa pyrittäisiin välttämään niiden osumista yhteiskunnan kannalta kriittisiin toimijoihin. Siksi huoltovarmuudelle tai turvallisuudelle ei vastausten perusteella aiheutuisi kovin suurta haittaa.

Palta kannustaa mukaan energiansäästötalkoisiin ja vaatii hallitukselta toimia palveluyritysten tukemiseksi

Sähkökatkosten lisäksi yritysten liiketoiminnalle negatiivisia vaikutuksia tuo myös sähkön hinnannousu, joka aiheuttaa Paltan kyselyn mukaan haittaa kahdelle kolmesta palveluyrityksestä. Merkittävää haittaa hinnannoususta on joka kuudennelle kyselyn vastaajalle.

Suomen hallituksen tulisi huomioida tukitoimissaan myös palveluyritykset, sillä nyt maan hallituksen päättämät toimet hinnannousun kompensoimiseksi rajoittuvat kotitalouksiin. Paltan mukaan palveluyrityksiä tulisi tukea sähköveron alennuksella tai muulla tukimekanismilla. Tällä hetkellä palveluyritykset maksavat jopa 45 kertaa teollisuutta korkeampaa sähköveroa.

Jokaisen toimijan yrityksistä kotitalouksiin on Paltan mukaan tärkeää osallistua energiansäästötalkoisiin sähkön kulutuspiikkien tasaamiseksi ja sähkön säästämiseksi tulevana talvena. Siten voidaan ehkäistä myös tarvetta kiertäville sähkökatkoksille.

– Kannustamme kaikkia jäseniämme sekä muita toimijoita liittymään mukaan valtionhallinnon Astetta alemmas -energiansäästökampanjaan. Niin Palta kuin suuri joukko edustamiamme palveluyrityksiä on jo ilmoittanut olevansa mukana. Erilaisten palveluiden avulla voidaan myös säästää energiaa tehokkaasti – esimerkiksi erilaisten älypalveluiden avulla kiinteistöjen energiankulutusta voidaan optimoida automatisoidusti, Paloneva sanoo.

Toiminnan täysi pysähtyminen, työn vaikeutuminen, esteet palveluiden käytössä – poimintoja kyselyn avoimista vastauksista

Asennus- ja korjaustyöt pysähtyvät sähkökatkon aikana.

Liiketoimintamme on pakopelit. Ne tarvitsevat sähköä, että esimerkiksi valot toimivat ja ovet menevät lukkoon. Ilman sähköä emme pysty pyörittämään liiketoimintaa.

Meillä tehdään tietotyötä ja varastossa tarvitaan sähköä, että pystytään tekemään hommia. Jos meidän serverimme eivät saisi sähköä, niin asiakkailla ei olisi pääsyä meidän palveluihimme.

Välillinen haitta, kun asiakkailta loppuvat rahat.

Lisätietoa kyselystä

Palvelualojen työnantajat Paltan teettämään ja Taloustutkimuksen toteuttamaan kyselyyn vastasi 501 palveluyrityksen edustajaa Paltan edustamilla yksityisillä palvelualoilla liikenteessä ja logistiikassa, yritys- ja asiantuntijapalveluissa, hallinto- ja tukipalveluissa, informaatio- ja viestintäaloilla, teknisissä palveluissa, viihteessä ja virkistyksessä sekä muissa palveluissa. Kysely toteutettiin elo-syyskuussa 2022 ja otos on toimialan mukaan edustava.

Lataa kyselyn raportti

Palta mukana Astetta alemmas -kampanjassa

Palta on mukana valtionhallinnon Astetta alemmas -energiansäästökampanjassa. Kannustamme jäsenyrityksiämme mukaan kampanjaan. Välitämme jäsenillemme tietoa ja ohjeita energiansäästöön liittyen ja viestimme energiansäästön merkityksestä kanavissamme. Ohjeistamme Paltan henkilöstöä energiaa säästäviin työtapoihin ja selvitämme mahdollisuuksia alentaa lämpötilaa toimitiloissamme.

Lue lisää kampanjasta

Lisätiedot:

Mikko Paloneva, elinkeinopolitiikan asiantuntija, ilmastopolitiikka ja kestävä kasvu
+358 45 102 0160

Mikko Paloneva

Asiantuntija, Elinkeinopolitiikka

Ilmastopolitiikka ja kestävä kasvu

mikko.paloneva@palta.fi