Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kesäinen järvimaisema saarineen korkealta kuvattuna. Kuva Keijo Penttinen
Pääsisältö

Jyväskylän seudun MAL-kehityskuva on hyväksytty

Jyväskylän seudun MAL-kehityskuva on kahdeksan kunnan yhteinen, karttapohjainen pitkän aikavälin suunnitelma alueen yhdyskuntarakenteesta, viherrakenteesta ja liikennejärjestelmästä. MAL-kehityskuva hyväksyttiin seudun kuntien kunnanvaltuustoissa vuoden 2023 alussa.

Kehityskuvan laadinta on yksi Jyväskylän kaupunkiseudun MAL-sopimuksen keskeisistä toimenpiteistä. MAL-kehityskuvassa tarkennetaan ja konkretisoidaan sopimukseen kirjattuja tavoitteita ja toimenpiteitä viemällä ne kartalle. Tavoitteena on ohjata seudun väestönkasvua sekä maankäyttöä ja liikennejärjestelmän kehittämistä hallitusti siten, että MAL-sopimuksen tavoitteet yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kestävyydestä ja vähähiilisyydestä toteutuvat.

Työn keskeisiä teemoja ovat:

  • asumisen ja työpaikkarakentamisen sijoittumisperiaatteet
  • liikennejärjestelmän ja verkon kehittämisen painopisteet
  • viherrakenteen ja virkistyskohteiden kehittämisperiaatteet
  • lähivuosien kärkitoimenpiteiden määrittely

Kehityskuva on laadittu yhteistyössä seudun kuntien (Hankasalmi, Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Petäjävesi, Toivakka, Uurainen, Äänekoski), Keski-Suomen ELY-keskuksen ja Keski-Suomen liiton kanssa.

Kehityskuva on luonteeltaan strateginen seudullinen maankäytön suunnitelma, mutta se ei ole maankäyttö- ja rakennuslain mukainen kaava eikä sillä ole oikeusvaikutuksia. Sen yhteisesti määritellyt pääsisällöt muodostavat lähtökohtia kaavoitukselle. Kehityskuvassa on kiteytetty periaatteet ja tavoitteet, joiden pohjalta seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittäminen etenee.

MAL-kehityskuvan aineistot


•    Jyväskylän seudun MAL-kehityskuvakartta
•    Jyväskylän seudun MAL-kehityskuvaraportti: pääraportti A
•    Liiteraportti B: Seudullinen pyöräverkko
•    Liiteraportti C: Maantie- ja rataverkon kehittäminen
•    Liiteraportti D: Viherrakenteen päärunko

MAL-kehityskuvan aineistot löytyvät nyt myös ArcGIS Online -pohjaiselta paikkatietoalustalta:

MAL-kehityskuva laadittiin kolmessa vaiheessa

  1. Alkuvuonna 2022 tunnistettiin keskeiset seudulla vaikuttavat maankäytön, asumisen ja liikenteen ilmiöt sekä seudun eri alueiden erityispiirteet. Tutustu Jyväskylän seudun MAL-kehityskuvatyön lähtökohtiin tästä dokumentista sekä 3/2022 valmistuneeseen seudun MAL-tilannekuvaraporttiin.
  2. Keväällä tarkennettiin kehityskuvatyön tavoitteita. Kehityskuvakarttaluonnos valmistui alkusyksystä, jonka jälkeen se asetettiin nähtäville 7.10.-11.11.2022. Yhteenveto annetuista palautteista ja vastineista.
  3. Kehityskuvakartta viimeisteltiin annetun palautteen perusteella loppuvuodesta 2022. MAL-kehityskuva hyväksyttiin seudun kuntien kunnanvaltuustoissa vuoden 2023 alussa.

 

Lisätietoa MAL-kehityskuvasta saat projektiryhmän jäseniltä.

Lisätietoa MAL-kehityskuvasta:

Anna Isopoussu, projektipäällikkö, Jyväskylän kaupunki, p. 040 566 2639, anna.isopoussu(a)jyvaskyla.fi

Jouni Mäkäräinen, yleiskaavasuunnittelija, Jyväskylän kaupunki, p. 040 186 5093 jouni.makarainen(a)jyvaskyla.fi

Tiina Pellinen, tekninen päällikkö, Hankasalmen kunta, p. 014 2671 229, tiina.s.pellinen(a)hankasalmi.fi

Mari Holmstedt, kaavoitusjohtaja, Laukaan kunta, p. 0400 317 759, mari.holmstedt(a)laukaa.fi

Susanna Paananen, kehittämisjohtaja, Muuramen kunta, p. 044 704 6280, susanna.paananen(a)muurame.fi

Mika Kyrö, tekninen johtaja, Petäjäveden kunta, p. 040 6618 125, mika.kyro(a)petajavesi.fi

Janne Koskenkorva, tekninen johtaja, Uuraisten kunta, p. 0400 643 890, janne.koskenkorva(a)uurainen.fi

Päivi Muhonen, aluearkkitehti, Petäjäveden ja Uuraisten kunnat, p. 044 4598 434, paivi.muhonen(a)saarijarvi.fi

Jari Lämsä, tekninen johtaja, Toivakan kunta, p. 040 630 4035, jari.lamsa(a)toivakka.fi

Nina Marjoniemi, kaavoituspäällikkö, Äänekosken kaupunki, p. 040 717 7479, nina.marjoniemi(a)aanekoski.fi

Asiasanat:  
MAL
Jyväskylän seutu