Siirry sisältöön

Mikä on hyvä peniksen koko?

05.10.2018 klo 16:47 - Tuottanut Väestöliitto
Jokainen penis on omanlaisensa. Usein nuoret pohtivat sen pituutta, paksuutta tai muotoa. Aivan kuten ihmiset muutenkin, myös penikset ovat erinäköisiä, -kokoisia ja -värisiä.

Peniksen koko ja sen riittäminen huolestuttaa monia nuoria. Se on yksi puhutuimpia aiheita seksuaalineuvontachatissamme. Peniksen kokoon ei pysty itse vaikuttamaan, joten jos se huolestuttaa, siihen liittyvistä näkökulmista on hyvä keskustella jonkun kanssa. Lääkäriin kannattaa suunnata, jos peniksen toiminnassa on jotain häiriötä tai penikseen sattuu.

Aikuisten ihmisten penisten kokoja on tutkittu jonkin verran maailmalla. Kun penis ei ole erektiossa, valtaosalla peniksen pituus on 7 – 10 senttimetrin välillä. Erektiossa olevan peniksen pituus vaihtelee henkilöstä toiseen 11– 16 cm välillä. Peniksen ympärysmitta lepotilassa on keskimäärin 9,3 cm ja erektiossa 11,6 cm. Näistä mitoista on poikkeamia molempiin suuntiin. Penistä voidaan mitata myös hyvin eri tavoin, mikä on syytä ottaa huomioon penisten mittoja vertaillessa.

Normaalin kokoista penistä on hankala, ja usein tarpeetonta, määrittää. Peniksen koko ei suoraan vaikuta sen toimintaan, kuten virtsaamiseen, lisääntymiseen, seksissä onnistumiseen ja siitä nauttimiseen tai siihen, pystyykö peniksellä tyydyttämään kumppania. 

Seksielämän nautinnollisuus ei ole kiinni peniksensä koosta. Jos oman peniksen toiminta tai sen koko häiritsee tai rajoittaa elämää, kannattaa siitä keskustella aikuisen, esimerkiksi lääkärin tai kouluterveydenhoitajan kanssa.

Peniksen koon merkitys

Peniksen koolla vaikuttaa olevan merkitystä monille. Suurten penisten myytti voi syntyä esimerkiksi pornoelokuvien myötä. Kuitenkin tutkimusten mukaan esimerkiksi sadasta vain viidellä penis on erektiossa yli 16-senttinen.

Peniksen koosta ja emätinyhdynnästä puhuttaessa on tärkeää tietää, että suurin osa emättimestä on melko tunnotonta ja tuntoherkimmät alueet sijaitsevat parin sentin syvyydessä. Esimerkiksi kuukautissuojana käytettävää tamponia, joka työnnetään syvälle emättimeen, ei tunne yleensä ollenkaan.  Tästä näkökulmasta, peniksen pituudella ei ole useinkaan suurta merkitystä seksuaalisessa nautinnossa. 

Ihmisillä voi toki olla henkilökohtaisia mieltymyksiä, jotka liittyvät peniksen kokoon. Osa pitää ja kiihottuu suuremmasta peniksestä, toiset pienemmistä ja osalle peniksen koolla ei ole mitään merkitystä.

Peniksen kokoon ei voi vaikuttaa pysyvästi millään riskittömällä tavalla. Kirurgiset toimenpiteet, peniksen kasvatuspillerit ja -välineet , tai penikseen ruiskutettavat aineet voivat jopa olla haitallisia, vaurioittaa penistä ja sen toimintaa. Myöskään penispumput eivät kasvata penistä.

Mikropenis

Mikropenis on lääkärin tekemä diagnoosi peniksestä, joka on aikuisiässä levossa alle 5 cm ja erektiossa alle 8,5 cm. Pienestä koosta huolimatta penis toimii yleensä normaalisti. Mikropeniksen taustalla on sikiökehityksen aikainen kehityshäiriö. Jos mikropeniksen mahdollisuus mietityttää, niin asiassa kannattaa kääntyä lääkärin puoleen.

Kirjoittajat: Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto

Lähteet: Seksuaalilääketiede. 2020.Toim. Brusila, P., Kero, K., Piha, J. ja Räsänen, M.

Päivitetty: 17.3.2023

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat 13–28 -vuotiaille

Chatissa voit keskustella kirjoittaen koulutetun seksuaalineuvojan kanssa sinua askarruttavista seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat 13–28 -vuotiaille

Chatissa voit keskustella kirjoittaen koulutetun seksuaalineuvojan kanssa sinua askarruttavista seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat nuorille aikuisille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun seksuaalineuvojan kanssa sinua...