AMAZEMENT

helsinkiläinen elokuvatuotantoyhtiö

Työskentelemme monipuolisesti liikkuvan kuvan ytimessä ja sen liepeillä. Tähtäämme ensiluokkaiseen laatuun kaikessa, mihin ryhdymme. Mikä kannattaa tulla tehdyksi, kannattaa tulla hyvin tehdyksi.

PÄHKINÄNKUORESSA

Amazementin toiminta voidaan jakaa neljän otsikon alle.

ELOKUVAT

Omissa elokuvissamme pyrimme platonisen idealismin hengessä kohti kunkin teoksen kristallisoitunutta ideaa. Myös yrityksemme nimelle ”Amazement” on syy: haluamme aina jollain tavalla hämmästyttää katsojaa.

TILAUSTYÖT

Kuuntelemme aina tarkalla korvalla tilaajan toiveita. Toteutamme ne parhaiden kykyjemme mukaisesti huolehtien samalla audiovisuaalisen lopputuloksen korkeasta laadusta.

ELOKUVAKASVATUS

Kaikki kuvaa -sivustomme on noussut merkittävään asemaan Suomen mediakasvatuskentällä. Järjestämme sivustolla myös vuosittain Suomen suurimmaksi kasvaneen lasten ja nuorten elokuvakilpailun.

KOULUTUS

Kaikki kuvaa EDU -hankkeessamme videokuvaamisesta tulee monipuolinen oppimisen väline kouluihin ja päiväkoteihin. Tarjoamme opettajille ilmaisen verkkokurssin. Lisäksi järjestämme tilauksesta lähikoulutuksia.

OMA TUOTANTO

Teemme fiktioita ja dokumentteja, jotka herättävät ajatuksia eivätkä tyhjene yhdellä katselukerralla. Lisäksi tuotamme laadukasta elokuvakasvatusmateriaalia.

Poissa

Kansainvälisesti palkittu Poissa on ensimmäinen pitkä elokuvamme, yliluonnollisella elementillä höystetty tunnelmallinen perhedraama.

Kaikki kuvaa

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama sivusto opettaa videotutoriaalien avulla lapsille ja nuorille helposti ja hauskasti, kuinka omia elokuvia tehdään – vaikka kännykällä!

Elokuvan kolme perusasiaa

Tämä Opetushallituksen rahoittama neljän elokuvan sarja vie sinut elokuvateorian ja -historian metsään. Opit ajattelemaan ja kuvaamaan elokuvallisesti.

Muistoksi vain seuraaville

Ukin viimeinen päiväkirjamerkintä jäi pyörimään pienen pojan päähän. Aikuisena syntyi dokumentti, jossa hänen hatarat mielikuvansa kohtaavat läheisten muistot.

Jäähyväiset Esoille

Ihmeellinen ylös-alas -ase kääntää koko maailman päälaelleen. Amazementin scifi-komedia sijoittui toiseksi Uneton48-kilpailussa vuonna 2013.

Odotushuone

Kolme ihmistä istuu odotushuoneessa tietämättä miksi. Amazementin psykologinen trilleri vuodelta 2012.

Nyt tai ei koskaan, Pentti!

Artulla on vedenpitävä suunnitelma veljensä Pentin naittamiseksi. Amazement toteutti tämän romanttisen komedian Uneton48-kilpailuun vuonna 2011.

OMA TUOTANTO

Teemme fiktioita ja dokumentteja, jotka herättävät ajatuksia eivätkä tyhjene yhdellä katselukerralla. Lisäksi tuotamme laadukasta elokuvakasvatusmateriaalia.

Poissa

Ensimmäinen koko illan elokuvamme on yliluonnollisella elementillä höystetty tunnelmallinen perhedraama. Elokuva sai marraskuussa 2019 ensi-iltansa elokuvateattereissa ympäri Suomen.

Kaikki kuvaa

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama sivusto opettaa videotutoriaalien avulla lapsille ja nuorille helposti ja hauskasti, kuinka omia elokuvia tehdään – vaikka kännykällä!

Elokuvan kolme perusasiaa

Tämä neljän videon kokonaisuus on polku elokuvateorian ja -historian metsään. Polulla opit ajattelemaan ja kuvaamaan elokuvallisesti.

Muistoksi vain seuraaville

Ukin viimeinen päiväkirjamerkintä jäi pyörimään pienen pojan päähän. Aikuisena syntyi dokumentti, jossa hänen hatarat mielikuvansa kohtaavat läheisten muistot.

Jäähyväiset Esoille

Ihmeellinen ylös-alas -ase kääntää koko maailman päälaelleen. Amazementin scifi-komedia sijoittui toiseksi Uneton48-kilpailussa vuonna 2013.

Odotushuone

Kolme ihmistä istuu odotushuoneessa tietämättä miksi. Amazementin psykologinen trilleri vuodelta 2012.

Nyt tai ei koskaan, Pentti!

Artulla on vedenpitävä suunnitelma veljensä Pentin naittamiseksi. Amazement toteutti tämän romanttisen komedian Uneton48-kilpailuun vuonna 2011.

KAIKEN TAKANA

Ydintiimimme ohella Amazementin tuotannoissa häärii elokuva-alan ammattilaisten asiantunteva kokoonpano.
null

Arttu Haglund

ohjaaja, tuottaja

Amazementin selkäranka. Artun vastuulla on mm. ohjaaminen, tuottaminen ja leikkaaminen. Omat sivut paljastavat lisää.

null

Annukka Haglund

tuotantokoordinaattori

Tuotantokoordinaattorin tehtävien lisäksi Annukka vastaa Amazementin myynnistä ja markkinoinnista.

null

Perttu Haglund

innovaattori

Amazementin talous- ja sopimusasioista vastaava Perttu tuo pöytään usein myös parhaat ideat.

null

Panu Tuomikko

näyttelijä, kouluttaja

Panu on Amazementin Matti Pellonpää. Luottonäyttelijämme toimii myös opettajakouluttajana Kaikki kuvaa EDU -hankkeessa.

Toteutamme asiakkaillemme mitä monituisimpia audiovisuaalisia kokonaisuuksia. Alla esimerkkejä aiemmista töistämme.

ALL WELL? -opiskelijahyvinvointivideo

Aalto-yliopisto tilasi Amazementilta videoita AllWell? -hankkeeseen opiskelijoiden hyvinvointikartoituksen yhteyteen.

Maailma muuttuu tarinoiden voimalla

Amazement toteutti Fingo ry:lle kolme videota globaalikasvatuksen ajankohtaisista teemoista (kulttuurien kohtaaminen, verkostoituminen ja Agenda2030).

Digitaalinen media sosiaalisena ympäristönä

Toteutimme Mediakasvatusseuralle neljä asiantuntijavideota Mediataidot hyvinvoinnin tukena -materiaalipakettia varten.

david lang: protect yourself from infection

Helsingin kamarikuoro halusi kunnioittaa suomalaisia kulttuurityöntekijöitä espanjantaudin uhrien muistoksi kirjoitetun teoksen esityksellä. Amazement vastasi videototeutuksesta.

Frame, Voice, Report -hankkeen globaalikasvatusvideot

FVR-hankkeessa rahoitettiin EU:n tuella 26 kehitysviestintä- ja globaalikasvatushanketta. Amazement tuotti videot, joissa esitellään yhdeksän valitun hankkeen tuloksia.

Muruset.fi–mainosvideo

Amazement toteutti Eläkeliiton ja EHYT ry:n Muruset-nettimummolan mainoksen. Chat-palvelussa nettimummot toimivat iltapäivisin juttuseurana lapsille.

Netikäs-mediasivistysmateriaalit

Eläkeliiton ja EHYT ry:n Netikäs-hanke keskittyy aikuisten mediakasvatukseen. Amazement toteutti aiheesta kuuden videon kokonaisuuden.

Maria Alexandra - Kohti juuri sitä

Amazement teki musiikkivideon Maria Alexandra -reggaeyhtyeen ensimmäiselle sinkulle.

ASIAKKAAT JA YHTEISTYÖKUMPPANIT

Aiemmissa projekteissa olemme tehneet yhteistyötä mm. seuraavien tahojen kanssa.

OTA YHTEYTTÄ

Kerro meille suunnitelmistanne,

niin teemme niistä taidetta.

AP Haglund Oy / Amazement

info (at) amazement.fi

050 536 9279

Fredrikinkatu 33 B, 3. krs, 00120 Helsinki

Y-tunnus: 0702973-8

    Nimi*

    Sähköposti*

    Puhelinnumero*

    Viestisi