Takaisin listaukseen

Kolmen Ristin Kirkko

Osoite: Ruokolahdentie 27, 55800 Imatra Googlen reittikartta

Pääsymaksu: Ilmainen sisäänpääsy

Teemat: Funktionalismi, Kirkot

Kotisivu: Kolmen Ristin Kirkko

Aukioloajat

Kesäkausi
Kirkko on avoinna kesäsesonkina keskiviikosta sunnuntaihin kello 9-16. Avoinna myös tuntia ennen tilaisuuksien alkua. Turistiryhmille kirkko avoinna tilauksesta myös viikolla.
Talvikausi
Kirkko on avoinna talvikaudella viikonloppuisin kello 9-15, maanantai-perjantai suljettu. Avoinna myös tuntia ennen tilaisuuksien alkua. Turistiryhmille kirkko avoinna tilauksesta myös viikolla.

Kolmen Ristin Kirkko on yksi Imatran seurakunnan kirkoista, joka sijaitsee Vuoksenniskalla. Alvar Aaltoa pyydettiin toisen maailmansodan jälkeen laatimaan Imatran yleiskaavaa, jossa yhdistettiin kolme, suhteellisen etäällä toisistaan sijaitsevaa vanhaa kylää: Imatrankoski, Vuoksenniska ja Tainionkoski. Vuoksenniskan teollisuusyhdyskunta tarvitsi myös kirkolliset palvelut, ja Aalto sai uuden kirkon suunnittelutehtävän vuonna 1955. Aalto halusi suunnitella Vuoksenniskan teollisuusyhdyskunnan kirkosta sellaisen, että siinä voisi yhdistyä niin kirkolliset kuin muutkin sosiaaliset toiminnot. Kirkko valmistui vuonna 1958 Saimaan ja Immalanjärven vesistön väliselle mäntyharjanteelle.

Aalto toimistoineen suunnitteli valaisimia, kolehtihaaveja ja kynttiläjalkoja myöten kirkon sisustuksen, joka pääpiireittäin toteutettiin kokonaistaideteoksen hengessä. Valkoisen, veistoksellisen rakennuksen päämotiivi on kirkkosalien muodostama tilaryhmä. Kirkon pääsali voidaan jakaa kolmeen erityyppiseen tilaan liikuteltavien väliseinien avulla, joista alttaripääty kiinteine penkkeineen sekä urku- ja kuoroparvineen on kaikkein pyhin. Toisena ääripäänä on kirkkosalin eteläpääty, jossa saatettiin pelata lento- tai sulkapalloa – toisen toiminnan, arkkitehtonisen kokonaisuuden tai kirkon sakraalin luonteen siitä häiriintymättä. Arkisia seurakunnan toimia varten tehtiin vielä keittiö ja kokoontumistila kellariin.

Kirkon kokonaisuuteen kuuluvat myös betonirakenteinen, veistoksellinen 34-metrinen kellotorni sekä eteläpihaa rajaava pappilarakennus.

Aalto työsti sakraalirakennuksia koko uransa ajan, mutta useat hänen kirkkosuunnitelmistaan olivat palkinnoitta jääneitä kilpailuehdotuksia. Toteutuneista vuonna 1958 valmistunut Vuoksenniskan Kolmen ristin kirkko on erityinen helmi. Pienehkö, mäntykankaalla veistoksena kohoava seurakunnan sivukirkko ilmentää hänen arkkitehtuurinsa vapaamuotoista ja kekseliästä puolta. Kirkon voi sanoa olevan Aallon vastaus keskieurooppalaisen modernin kirkkoarkkitehtuurin kehitykseen.

Kolmen Ristin Kirkon monimuotoinen ulkoarkkitehtuuri kätkee jykevien siirtoseinien liikeradat, jotka vaikuttavat rakennuksen suunnitelmaan sen kaikilla tasoilla. Aallon mukaan:

”Tekijä on tällä pyrkinyt yht’aikaisesti kahteen ratkaisuun probleemeissa, joista toinen liikkuu miltei yksinomaan psykologisella alalla (saarnan akustinen sävy) ja toinen puhtaasti teknillisellä alalla (kirkkosalien tehokas toisistaan eristäminen).” (Arkkitehti 12/1959, 201)

Aalto kritisoi ajankohtaisia kirkkorakennuksia Vuoksenniskan kirkon esittelyn yhteydessä:

”Teollisuusseudun kirkollinen toiminta on luonnollisesti ratkaistava siten, että sen pääpaino on kirkon sosiaalisen toiminnan alalla. Tällaisia kirkkotoiminnan eri yhdistelmiä on maailmassa useita, valitettavaa vain on, että monet sosiaalisluonteiset institutiot useimmiten ovat vieneet kirkkorakennuksilta niiden julkisen rakennuksen karaktäärin. Hyvin usein nämä ovat eräänlaisia setlementtihotellien, nuoriso- ja seurakuntakerhojen, seurakuntasalien ja niihin liittyvän, vaatimattoman varsinaisen kirkkotilan välimuotoja.” (Arkkitehti 12/1959, 201)

 

 

Kolmen Ristin kirkko on mäntymetsikön ympäröimä. Kuva: Maija Holma, Alvar Aalto -säätiö

Kirkon kattoikkunasta tuleva luonnonvalo siivilöityy kauniisti alttarille. Kuva Maija Holma, Alvar Aalto -säätiö

Vuoksenniskan Kolmen ristin kirkko on erityinen helmi. Pienehkö, mäntykankaalla veistoksena kohoava seurakunnan sivukirkko ilmentää Alvar Aallon arkkitehtuurin vapaamuotoista ja kekseliästä puolta.
Kolmen Ristin kirkko (1956-58), Vuoksenniska, Imatra, sisäänkäynnin katos ja ulko-ovi. Kuva Maija Holma, Alvar Aalto -säätiö
Yksityiskohtia kirkon sisäänkäynnillä. Kuva Maija Holma, Alvar Aalto -säätiö
Kolmen Ristin kirkko (1956-58), Vuoksenniska, Imatra, Kuva Pinja Eerola, Alvar Aalto -museo
Valoisa kirkkosali. Kuva: Pinja Eerola, Alvar Aalto -säätiö
Kolmen Ristin kirkko (1956-58), Vuoksenniska, Imatra, Kuva Pinja Eerola, Alvar Aalto -museo
Kolmen Ristin kirkko talvimaisemassa. Kuva: Pinja Eerola, Alvar Aalto -säätiö

Lisätietoa vierailijalle

Hyvä tietää

Saapuminen Imatralle

Imatra sijaitsee noin 260 kilometrin päässä Helsingistä. Imatralle voi tulla joko junalla tai linja-autolla. Imatralla on toimiva joukkoliikenne sekä kätevä karttapalvelu, josta löytyy linja-autoreitit ja tarkat pysäkkien paikat. Imatrran taksiasema sijaitsee osoitteessa Koskikatu 1 ja taksin voi tilata numerosta 0200 60 400.

Kolmen Ristin kirkko sijaitsee osoitteessa Ruokolahdentie 27, 55800 Imatra.

Kirkko on 1.6.2021 alkaen avoinna satunnaisesti (kesällä), varmimmin tilauksesta. Yhteyshenkilö: Jari Nousiainen, p. 0400 553 056, jari.i.nousiainen@evl.fi

Lue lisää Imatran matkailukohteista

Alvar Aalto Shop -verkkokaupasta voit myös ostaa kirjallisuutta Kolmen Ristin Kirkosta sekä ladata arkkitehtuuripiirrustuksia koneellesi!

Voit tutustua Kolmen Ristin kirkkoon ja muutamaan muuhun Alvar Aallon suunnittelemaan rakennukseen Suomessa myös virtuaalisella kierroksella klikkaamalla tätä linkkiä.