Muistisairauksien riskitekijät

Muistisairaudet kehittyvät useimmiten elintapojen ja perimän yhteisvaikutuksesta. Alzheimerin tautiin liittyvät muutokset aivoissa voivat alkaa kehittyä jo kymmeniä vuosia ennen kuin itse sairaus voidaan todeta. Tästä syystä riskitekijät keski-iässä tai jo varhaisemmissa elämänvaiheissa ovat saaneet entistä enemmän huomiota. 

Yksi harvoista laajoista väestötutkimuksista, jossa samoja ihmisiä on seurattu keski-iästä vanhuuteen asti, on THL:n ja Itä-Suomen yliopiston CAIDE-tutkimus (Cardiovascular Risk Factors, Aging and Dementia).
CAIDE-tutkimus

Väestötasoisissa seurantatutkimuksissa on havaittu, että monet sydän- ja verisuonisairauksiin ja elintapoihin liittyvät riskitekijät ovat tärkeitä myös muistisairauksille. 

Muistisairauksien riskiä lisäävät muun muassa 

  • korkea verenpaine
  • korkea kolesteroli
  • diabetes
  • ylipaino
  • tupakointi. 

Aivoja suojaavat 

  • korkea koulutus
  • liikunta
  • terveellinen ravitsemus
  • aktiivinen elämäntyyli.

Muistisairauksien riskitekijöitä ovat esimerkiksi alkoholin liikakäyttö ja ylipaino.

Lukuisia muitakin riskitekijöitä on tunnistettu muistisairauksien taustalla. Muun muassa jonkin verran on tutkimusnäyttöä masennuksen, ilmansaasteiden, päänvammojen, huonokuuloisuuden ja runsaan alkoholinkäytön yhteydestä suurempaan muistisairausriskiin.

Testaa riskisi sairastua muistisairauteen:

Muistisairauden riskitesti