Älä leikkaa tulevaisuudesta!

Vetoomus (luovutettu 30.10.2023)

Älä leikkaa tulevaisuudesta!


Jyväskylän kaupunki tunnetaan koulutus- ja sivistyskaupunkina. 


Nyt tiedossa olevissa talousarvioesityksissä on mainittu kymmenien miljoonien leikkausvaateet, jotka suurelta osin kohdistuvat varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. Vaikka kaupunginjohtajan talousarvioesityksessä esitetyn pienen veronkorotuksen myötä leikkausvaateet hieman pienenivät, osuvat ne silti kohtalokkaasti varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa olevien lasten ja nuorten oppimisedellytyksiin ja jatko-opintovalmiuksiin. Eniten kärsivät oppimiseensa tukea tarvitsevat lapset. 


Talousarvioesitykseen sisältyvät oppilaiden opetustuntimäärien vähennykset asettavat jyväskyläläiset lapset eriarvoiseen asemaan suhteessa moniin verrokkikaupunkeihin - tai jopa Jyväskylän kaupungin sisälläkin. Jatkossa Jyväskylän Normaalikoulussa opiskelevat jyväskyläläiset oppilaat saisivat perusopetuksen aikana 266 opetustuntia (n. 10 koulun työviikkoa vastaava opetustuntimäärä) enemmän opetusta kuin Jyväskylän kaupungin kouluissa saisivat. He hakevat samoja jatko-opintopaikkoja.


Ryhmäkokojen kasvupaine ei häviä


Kaupunginjohtajan talousarvioesityksen mukaan ensi vuonna ei vielä tarvitsisi kasvattaa ryhmäkokoja merkittävästi. Talousarvioesityksessään kaupunginjohtaja kuitenkin edellyttää noin 5 opettajan työpanoksen verran ryhmäkokoihin vaikuttavan opetusresurssin leikkausta. Se edellyttää käytännössä 15-30 opetusryhmään vaikuttavia ryhmien yhdistämisiä. Niillä kouluilla ja niissä opetusryhmissä, missä ryhmien yhdistämiset tehdään, muutos on merkittävä. Kattaakseen sivistyslautakunnan vaatiman lisäresursoinnin puolituksen ilman laajempaa opetusryhmien kasvattamista, kaupunginjohtaja esittää leikattavaksi ennestään alimitoitettuja oppimateriaalirahoja. Näillä rahoilla lapsille hankitaan oppimisen työkaluja, oppimateriaaleja (esim. käsityöhön ja kotitalouteen), oppikirjoja harjoituskirjoineen tai vastaavia sähköisiä välineitä. Laadukkaat oppimateriaalit ovat opettajien “sorveja, lapioita ja kuokkia”. Ilman niitä laadukas oppiminen on vaikeaa entistä pienemmillä opetustuntimäärillä.


Panostaminen kannattaa


Paitsi perusopetus, myös varhaiskasvatus on hoidettu Jyväskylässä jo pitkään verrokkikaupunkeihin verrattuna äärimmäisen kustannustehokkaasti. Jos nyt tavoiteltavat leikkaukset kohdistetaan edelleen varhaiskasvatukseen ja esimerkiksi sen tarjoamaan tukeen, rapautuu jokaiselle lapselle tärkeä pohja oppimis- ja ihmisenä elämisen taitojen omaksumisessa. Esimerkiksi kaikki avustajat ovat päiväkodeissa tukea tarvitsevien lasten takia. 


Tutkimukset osoittavat, että panostamalla euron varhaiskasvatukseen, tulee raha kuusi- tai seitsenkertaisena takaisin tulevaisuudessa. Mikäli leikkaukset toteutetaan, joudumme valitettavasti tulevaisuudessa varmuudella maksamaan moninkertaisesti takaisin leikkausten jälkiä. Sitran ja THLn tutkijat ovat laskeneet, että varovasti arvioiden peruskoulun varaan jäävät aiheuttavat yhteiskunnalle elinaikanaan keskimäärin 230 000-370 000 euron lisäkustannukset verrattuna koulutuksen hankkiviin. Opetusministeriön laskelmien mukaan jokainen syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle peräti 1,2 miljoonaa euroa. 


Tutkijat näkevät varhaiskasvatuksen inhimillisen pääoman muodostumisen kannalta merkittävänä, koska varhaisvuosien oppimisella on pitkäkestoinen ja kauaksi tulevaisuuteen ulottuva vaikutus (mm. Heckman 2007, 2013). Näiden tietojen valossa on äärimmäisen tärkeää, että pohja jokaisen oppijan omalle elämänpolulle rakennetaan lujaksi jo varhaiskasvatuksessa. Oppiminen ja oppimaan oppiminen jatkuvat laadukkaassa perusopetuksessa sekä riittävästi resurssoidulla toisella asteella. 


Tulevaisuuden kokoinen työ


Jyväskylän kaupunki pysyy veto- ja pitovoimaisena kaupunkina, kun peruspalvelumme, joihin varhaiskasvatus ja perusopetus olennaisimpina kuuluvat, ovat laadukkaita. Laatu vaatii riittäviä panostuksia ja osaavia ammattilaisia tekemään laadukasta varhaiskasvatusta ja perusopetusta. Laatu myös vetää puoleensa ammattilaisia. 


Me opettajat tarvitsemme riittävästi toimivia työkaluja, materiaaleja ja koulutettuja kollegoja, sillä työmme on tulevaisuuksien tekeminen ja tuo työ on tulevaisuuden kokoinen. Lapsista ja nuorista ja heidän kasvatuksestaan ja koulutuksestaan ei voi leikata. Lapset ja nuoret ovat meidän tulevaisuutemme. 


Arvoisa kaupunkimme päätöksentekijä, älä leikkaa tulevaisuudesta!


Johanna Kämäräinen, puheenjohtaja

OAJ:n Jyväskylän paikallisyhdistys ry.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä