Siirry pääsisältöön

Tehokas apuväline EU:n talous-ja yhteiskuntaelämän avaamiseen uudelleen

EU:n digitaalinen koronatodistus on ollut yksi keskeisistä EU:n toimista, joita on toteutettu koronaviruspandemian johdosta. Kaikkiaan todistuksia myönnettiin yli 2,3 miljardia kappaletta.

Rokotukset, testitulokset tai parantumisen osoittava todistus helpotti turvallista matkustamista, ja sillä oli keskeinen merkitys Euroopan pahasti kärsineen matkailualan tukemisessa.

Todistus helpotti kansalaisten turvallista matkustamista kaikkialla Euroopan unionissa, kun EU-maat rajoittivat matkustamista kansanterveyteen liittyvistä syistä. Lisäksi sen avulla matkustusrajoituksia voitiin poistaa koordinoidusti heti, kun se oli mahdollista. Elokuun 2022 jälkeen EU:ssa ei enää ole ollut sisäisiä matkustusrajoituksia.

EU:n digitaalinen koronatodistus on saavuttanut myös maailmanlaajuista menestystä. Siitä on tullut kansainvälisessä matkailussa käytettävän standardin perusta eikä muita vastaavia järjestelmiä ole ollut käytössä kansainvälisellä tasolla. EU:n kehittämään digitaaliseen koronatodistukseen perustuvasta järjestelmästä on hyötynyt 51 maata neljältä mantereelta. 

EU:n digitaalista koronatodistusta koskevaa asetusta sovellettiin 1.7.2021–30.6.2023. 

Askel kohti maailmanlaajuista terveysturvaa

1.7.2023 WHO alkoi kehittää EU:n digitaaliseen koronatodistukseen perustuvaa globaalia järjestelmää, jolla voidaan kaikkialla suojella ihmisiä nykyisiltä ja tulevilta terveysuhkilta, kuten pandemioilta. Tämä on ensimmäinen osa WHO:n globaalia digitaalisia terveystodistuksia koskevaa verkostoa, jossa kehitetään terveysasiakirjojen maailmanlaajuista tunnistusjärjestelmää ja siten edistetään terveysoloja kaikkialla maailmassa.

WHO tukee tätä prosessia maailmanlaajuisesti oman rakenteensa puitteissa, ja digitaaliset koronatodistukset ovat ensimmäinen käyttötapaus. Todistusten lähentymistä edistetään ottamalla EU:n standardit laajemmin käyttöön ja huolehtimalla digitaalisten allekirjoitusten validoinnista petosten ehkäisemiseksi. WHO:lla ei ole pääsyä taustalla oleviin henkilötietoihin, jotka kuuluvat edelleen kansallisten viranomaisten yksinomaiseen toimivaltaan.

EU:n ja WHO:n digitaalinen kumppanuus

Jotta WHO voisi hyödyntää EU:n digitaalista koronatodistusta ja järjestelmän toimintaa voitaisiin edistää ja kehittää edelleen, WHO ja Euroopan komissio ovat sopineet tekevänsä yhteistyötä digitaalisen terveydenhuollon alalla.

Kumppanuuden avulla WHO:n järjestelmän teknistä toimintaa kehitetään vaiheittain lisäämällä siihen uusia käyttökohteita esimerkiksi digitalisoimalla WHO:n kansainväliset rokotustodistukset. Tällaisten digitaalisten ratkaisujen laajentaminen on olennaisen tärkeää terveysolojen parantamiseksi kaikkialla maailmassa.

Global Digital Health Certification Network -terveystodistusverkosto

Global Digital Health Certification Network on WHO:n perustama maailmanlaajuinen digitaalisten terveystodistusten verkosto, jolla pyritään auttamaan kansalaisia validoimaan terveysasiakirjansa ja käyttämään sähköisiä terveystietoja turvallisesti.

Verkostoon liittyminen on EU-maille vapaaehtoista. Neuvoston 27.6.2023 antamassa suosituksessa kannustetaan kaikkia EU-maita tulemaan mukaan tähän WHO:n järjestelmään sekä jatkamaan koronatodistusten myöntämistä niitä pyydettäessä.

Euroopan komissio ja WHO ovat allekirjoittaneet näiden kahden organisaation välisen ei-sitovan hallinnollisen järjestelyn. Hallinnollinen järjestely on tekninen asiakirja, jossa Euroopan komission ja WHO:n tavoitteeksi asetetaan yhteistyön tekeminen EU:n digitaalista koronatodistusta koskevan kehyksen käyttöönotossa ja maailmanlaajuisen digitaalisten terveystodistusten verkoston jatkokehittämisessä. 

Aikajana

  1. 1.7.2023

    Maailman terveysjärjestö (WHO) alkaa kehittää EU:n digitaaliseen koronatodistukseen perustuvaa globaalia järjestelmää, jolla suojellaan ihmisiä ympäri maailman nykyisiltä ja tulevilta terveysuhkilta, kuten pandemioilta.

  2. 30.6.2023

    EU:n digitaalisesta koronatodistuksesta annetun asetuksen voimassaolo päättyy.

  3. 13.12.2022

    Neuvosto hyväksyy tarkistetun suosituksen kaikkien EU:n sisäisten matkustusrajoitusten poistamisesta.

  4. 29.6.2022

    EU:n digitaalista koronatodistusta koskevan asetuksen voimassaoloa jatketaan 30.6.2023 saakka. EU-maat voivat nyt myöntää rokotustodistuksia kliinisiin lääketutkimuksiin osallistuville ja hyväksyä useamman tyyppisiä antigeenitestejä.

  5. 29.3.2022

    Uusissa säännöissä alaikäiset vapautetaan 9 kuukauden määräajasta rokotustodistusten voimassaolon osalta.

  6. 22.2.2022

    Parantumistodistukset voidaan nyt antaa pika-antigeenitestien perusteella.

  7. 25.1.2022

    Neuvosto antaa EU:ssa matkustamista koskevan tarkistetun suosituksen toimenpiteistä, joilla varmistetaan turvallisen matkustamisen koordinointi EU:ssa. Arviointiperusteena on vastedes matkustajien henkilökohtainen tilanne eikä enää lähtöalue.

  8. 21.12.2021

    Komissio hyväksyy säännöt rokotustodistusten sitovasta hyväksyntäajasta (9 kuukautta) EU:n sisällä matkustettaessa.

  9. 1.7.–12.8.2021

    Siirtymävaihe: Jos jokin EU-maa ei vielä pysty myöntämään yhteistä EU-todistusta, muita virallisia todistuksia voidaan edelleen käyttää, ja ne olisi hyväksyttävä muissa EU-maissa.

  10. 1.7.2021

    EU:n digitaalinen covid-19-todistus otetaan käyttöön kaikkialla EU:ssa.

  11. kesäkuun 2021 puoliväli

    Neuvosto antaa tarkistetun suosituksensa EU:ssa matkustamisesta.

  12. 1.–30.6.2021

    Käynnistysvaihe: EU-maat voivat halutessaan ottaa todistuksen käyttöön edellyttäen, että niillä on valmiudet antaa ja varmentaa todistuksia sekä tähän tarvittava oikeusperusta.

  13. 1.6.2021

    Eri maiden järjestelmät yhdistävä EU:n palveluväylä avataan.

  14. 20.5.2021

    Euroopan parlamentti ja neuvosto sopivat EU:n digitaalisesta koronatodistuksesta.

  15. 7.5.2021

    Komissio alkaa testata EU:n palveluväylää eli infrastruktuuria, jonka kautta kaikkien todistusten allekirjoitukset voidaan todentaa kaikkialla EU:ssa.

  16. 22.4.2021

    EU-maiden edustajat sopivat sähköisten terveyspalvelujen verkostossasuuntaviivoista, joissa kuvataan järjestelmän toteutuksen kannalta tärkeimmät tekniset eritelmät. Tämä on ratkaiseva askel tarvittavan infrastruktuurin luomiseksi EU-tasolla.

  17. 14.4.2021

    Neuvosto hyväksyy valtuutuksensa aloittaa neuvottelut säädösehdotuksesta Euroopan parlamentin kanssa.

  18. 17.3.2021

    Komissio antaa säädösehdotuksen EU-todistuksen yhteisistä puitteista.

  19. 27.1.2021

    EU hyväksyy suuntaviivat digitaalisten rokotustodistusten yhteentoimivuutta koskevista vaatimuksista. Komissio ja EU-maat aloittivat keskustelun asiasta sähköisten terveyspalvelujen verkostossa jo marraskuussa 2020.

Asiakirjat