Kun Saksan ilmavoimat pommitti ankarasti Iso-Britanniaa toisen maailmansodan aikana, pääministeri Winston Churchillia pyydettiin lakkauttamaan taiteiden määrärahat ja siirtämään nämäkin varat sotatoimiin. Churchill kieltäytyi todeten: "Miksi sitten taistelemme?"

Tarina ei ilmeisesti ole totta, mutta inspiroi silti. Ajattelen sitä usein, kun mietin yrittäjyyttä.

Moni yrittäjä painaa pitkää päivää ja lomailee harvoin. Mietin usein, miksi. Pahimmassa tapauksessa tästä kärsivät suhteet läheisiin sekä oma terveys. Haluavatko nämä yrittäjät oikeasti itselleen tällaisen elämän? Vai motivoiko heitä ajatus jostakin tulevasta menestyksestä, joka korvaa kaiken?

Minä ja yhtiökumppanini päätimme seitsemän vuotta sitten toisin. Totesimme, että meille yrittäjyys on ennen kaikkea paras tapa mahdollistaa juuri sellainen elämä, jota haluamme elää tässä ja nyt. Merkitykselliseltä tuntuva työ on tärkeä osa tätä, mutta ei ainoa. Hyvään elämään kuuluu myös riittävästi aikaa perheelle, ystäville, harrastuksille ja itselle. Päätimme, että jos yrittäjyys ei mahdollista tätä, sitten meidän pitää keksiä jotain muuta. Linjasimme, että tähtäämme keskimäärin tavalliseen suomalaiseen työaikaan – noin 40 tunnin työviikkoon ja viiden viikon vuotuiseen lomaan.

Päätös on pitänyt alusta saakka. Välillä on toki ollut tiukempia jaksoja, joiden aikana ylityötunteja on kertynyt, mutta ne on aina kompensoitu myöhemmin. Heinäkuun alussa aloitan jälleen neljän viikon kesälomani, jonka aikana aion pitää työsähköpostini kiinni.

Tästä huolimatta – tai tämän vuoksi – yrityksellämme menee tällä hetkellä paremmin kuin koskaan.

Voi toki olla, että kärsin selviytymisharhasta. On selvää, että meillä on ollut onnea matkassa. Jos konkurssi olisi kohdannut, voi olla, että murehtisin nyt tekemättä jätettyjä työtunteja. Ei myöskään edelleenkään mene yleensä viikkoakaan, ettenkö miettisi, pitäisikö sittenkin tehdä vielä vähän enemmän töitä. Ehkä yrityksellä menisi silloin vieläkin paremmin? Nämä ajatukset ahdistelevat erityisesti silloin, kun menee huonosti. Niinä hetkinä ajattelen Churchillia.

Toisaalta tutkimustieto myös osoittaa, että liian suuri viikkotuntimäärä vaikuttaa työn tuloksiin jopa negatiivisesti, etenkin luovassa tietotyössä. Klassinen esimerkki on Applen alkuperäinen Macintosh-tietokone. Vuonna 1985 pahasti myöhässä valmistuneen laitteen kehittänyt tiimi käytti paitoja, joissa luki "työskentelen 90 tuntia viikossa ja se on mahtavaa". Myöhemmin tutkijat laskivat, että jos työntekijöiden viikkotuntimäärä olisi ollut puolet tästä, laite olisi saattanut valmistua vuotta aiemmin.

Jos yrityksessä on muitakin työntekijöitä kuin yrittäjä itse, on yrittäjän lomailulla toinenkin etu. Se pakottaa antamaan muulle tiimille vastuuta toimia itsenäisesti. Tästä taas seuraa usein hyviä asioita. Joskus yrittäjä voi olla pullonkaula.

Haluan siis uskoa, että oman työmäärän rajoittaminen on ollut järkevä ratkaisu myös liiketoiminnallisesti.

En kirjoita tätä siksi, että ajattelisin, että kaikkien yrittäjien pitäisi downshiftata. On yrittäjiä, joille 80-tuntinen työviikko sopii, koska he yksinkertaisesti nauttivat työn tekemisestä niin paljon. Toisille edessä siintävä tavoite on niin tärkeä, että kaiken uhraaminen sen eteen on rationaalinen ratkaisu. Kirjoitan tämän siksi, että jokainen yrittäjä muistaisi, että pitkän päivän painaminen ei ole ainoa mahdollinen tapa menestyä. Se ei myöskään ole pakollista, vaan jokaisen oma valinta. Toivon, että jokainen yrittäjä tiedostaa, miksi valitsee niin kuin valitsee.

Hyvää kesää kaikille yrittäjille, kului se sitten työn merkeissä tai lomaillen.