Yrittäjää kehotetaan usein menemään epämukavuusalueelleen. Jos ei tykkää kylmäsoitoista, pitää vain ottaa puhelin käteen ja soittaa. Jos ei pidä rahoittajien kanssa keskusteluista, niitä on syytä käydä sitäkin enemmän. Jos ei rakasta verkostoitumistapahtumia, niissä tulee ravata jatkuvasti.
En itse juurikaan pidä mistään yllä mainitusta startup-yrityksen toimitusjohtajan tyypilliseen osaamispalettiin liitettävistä asioista. Siksi en juurikaan tee niistä mitään. Olen rakentanut roolini siten, että minun ei tarvitse.
Yrityksemme ei harrasta kylmäsoittoja, vaan myynti perustuu puhtaasti "inboundiin", eli siihen, että kiinnostuneet potentiaaliset asiakkaat ottavat yhteyttä meihin. Liiketoimintamme on sen tyyppistä, että sen kasvattaminen kassavirralla onnistuu, eikä uutta rahoitusta tarvita. Verkostoitumistapahtumiin osallistumme harvakseltaan (niiden "hyödyllisyydestä" kirjoitan ehkä vielä joskus oman kolumnin), ja ne ovat enimmäkseen kollegoideni harteilla, koska nämä pitävät niistä enemmän.
Omat vahvuuteni ovat muualla, ja nykyisessä roolissani pystyn hyödyntämään niitä työssäni täysimääräisesti.
Myyntiä, rahoituskierroksia ja verkostoitumista rakastava toimitusjohtaja voisi hyvin perustaa yrityksen, jonka liikeidea on suunnilleen saman kuin meillä. Hän valitsisi todennäköisesti erilaisen asiakaskunnan, jonka tavoittaminen perustuisi kylmämyyntiin, ja kasvattaisi yritystä nopeasti rahoituskierrosten turvin, hyödyntäen laajaa verkostoaan. Tämä voisi olla ihan yhtä toimiva strategia.
Jokaista liikeideaa voi lähestyä monilla eri tavoilla. Uskon, että toimivin lähestymistapa löytyy siten, että yrityksen perustajat tuntevat itsensä riittävän hyvin, tietävät mitä haluavat elämältään, ja valitsevat strategian, joka sopii juuri heille itselleen. Kuluneen sanonnan mukaan yrityksen perustaminen on maratoni eikä sprintti. Jos tekemisestä ei pidä, ei sitä jaksa vuodesta toiseen.
Käytämme yrityksessämme paljon aikaa sen miettimiseen, että myös kaikki sen työntekijät olisivat juuri sellaisissa rooleissa, jotka sopivat heille parhaiten. Joskus se saattaa johtaa siihen, että meillä on useita mahdollisia etenemispolkuja, ja valitsemme niistä sen, johon meillä on sopivimmat henkilöt. Työn jälki on paljon laadukkaampaa silloin, kun ihmiset tekevät asioita, joista aidosti pitävät.
Viivan Alla -blogiin vuosia kirjoittanut Pyry Lehdonvirta huomautti taannoin Facebook-keskustelussa: "Jatkuva epämukavuusalueella oleminen kertoo mun mielestä mielenterveysongelmista. Kehittyminen on itseisarvo ja omat tarpeet (=mukavuusalue) toissijaisia.”
Oleellinen painotus Pyryn havainnossa on sana "jatkuva". Uuden pelko ei ole hyväksi. Jos uskoo että jonkin asian tekemisestä olisi hyötyä, mutta se pelottaa, koska ei ole ikinä tehnyt sitä, kannattaa sitä usein kokeilla. Jos ei ikinä kokeile uutta, ei voi kehittyä. Jos kokeilujen jälkeen kuitenkin edelleen toteaa, että tämä ei vain ole oma juttu, ei silloin ole pakko puskea jatkuvasti härkäpäisesti sitä kohti. Silloin mukavuusalueelle siirtymisessä ei ole enää kyse pelkoon perustuvasta välttelystä, vaan tietoisesta oman elämän ohjaamisesta.
On myös hyvä muistaa, että hetkittäin yrittäjän elämässä saattaa toki tulla tilanteita, jolloin ainoa tapa estää yrityksen joutuminen suuriin ongelmiin on mennä epämukavuusalueelle. Silloinkin kannattaa kuitenkin jatkuvasti pitää tähtäimessä polku sieltä pois.
Olen itsekin tehnyt ihan riittävästi kaikkia yllä mainittuja inhokkejani. Se on ollut hyödyllistä itsetuntemuksen kannalta, ja ilman onnistuneita rahoituskierroksia yrityksemme ei ehkä olisi enää olemassa. Pitkällä tähtäimellä näen kuitenkin, että sekä oman hyvinvointini että yrityksemme menestyksen kannalta minun kannattaa jatkossa pysytellä suurin osa ajastani omalla mukavuusalueellani.
