Skip to content

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tulevaisuutta rakentamassa

Liikkuvien työkoneiden ala on kestävää tulevaisuutta ja tarjoaa monipuolisia ja merkityksellisiä työpaikkoja. Infra-alalla rakennetaan teitä, rautateitä, satamia ja rakennusten perustuksia, puistoja ja virkistysalueita, siltoja, kalliotiloja, tunneleita, vesiväyliä ja rantarakenteita. Työskentely tapahtuu isojen liikkuvien koneiden parissa, joiden teknologia on korkealla tasolla ja ympäristöarvot huomioidaan tarkasti. Infra-alalla työllistyy hyvin,  työmailla rakennetaan ja kohteita kunnossapidetään ja huolletaan. Työmaat voivat sijaita maan päällä tai maan alla. Koneiden kunto ja teknologia ovat tärkeitä, sillä viivästykset työmaalla ovat usein kalliita ja vaikuttavat monien toimijoiden aikatauluihin.

 

Työ on merkityksellistä, sillä sen kautta mahdollistetaan muun muassa ihmisten sujuva ja turvallinen arki.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihmisen ja teknologian yhteistyötä

Alalla tehdään perustaa kestävälle tulevaisuudelle rakentamalla ympäristöä ja ottamalla huomioon niin ympäristön kuin yhteiskunnan tarpeet. Ihminen tekee alalla tiivistä yhteistyötä teknologian kanssa, sillä mahtavinkin kone tarvitsee ihmisiä niitä kehittämään ja ohjaamaan. Rakennuskoneala on yksi teknologiakehityksen kärkialoista, joissa rakennetaan kestävämpää tulevaisuutta.

Alan ammattilaiset rakentavat ja hoitavat maanalaisia ja maanpäällisiä työmaita, tarvittavia kiviaineksia ja vastaavia rakennusmateriaalien kierrätystä sekä vaativia erikoiskuljetuksia ja nostotöitä.

 

Kyseessä on teknologia-ala, jossa äly ja voima kohtaavat.

Tietoa alasta

Älyä ja voimaa

Suomessa infra-alalla työskentelee 45 000 ammattilaista.

Ympäristöä rakentamassa

Mahdollistamme ihmisten sujuvan ja turvallisen arjen.

Teknologian edelläkävijä

Rakennuskoneala on yksi teknologiakehityksen kärkialoista.

Rakenna tulevaisuutesi – ala tarjoaa lukuisia uramahdollisuuksia

Alanvaihtajat, jotka ovat kiinnostuneita alasta

Infra-ala tarjoaa mahdollisuuden aloittaa uuden uran mielenkiintoisella ja haastavalla alalla, joka tarjoaa monia mahdollisuuksia henkilökohtaiseen ja ammatilliseen kasvuun.

Ala tarjoaa monia mahdollisuuksia opiskelijoille ja alanvaihtajille, sekä monenlaisia työpaikkoja ja erilaisia koulutuksia, koulutusohjelmia tai tutkintoja , jotka voivat auttaa yksilöitä menestymään tällä mielenkiintoisella ja dynaamisella alalla.

Alanvaihtajille Maxpo tarjoaa erinomaisen tilaisuuden kuulla lisää alasta sekä tutustua alan toimijoihin.  Tervetuloa!

Opiskelijat, jotka ovat kiinnostuneita alasta

Alalle haluava voi hakeutua monenlaisiin tutkintoihin, kuten insinööri-, teknillinen, kaupallinen, rakennusala tai ympäristötekniikka. Nämä tutkinnot tarjoavat opiskelijoille laajan valikoiman taitoja ja tietoa, jotka ovat välttämättömiä alalla menestymiseen.

Alalla vaaditaan yleensä vähintään ammatillinen tai korkeakoulututkinto. Voit myös harkita harjoittelupaikkoja tai muita mahdollisuuksia saada käytännön kokemusta alalta. Jos kiinnostus heräsi, voit kääntyä opinto-ohjaajasi puoleen!

Tutustu uratarinoihin

Emil Mäntylä

Lue lisää

Reijo Karppinen

Lue lisää

Lassi Halonen

Lue lisää

Ville Hautakoski

Lue lisää

Alan tärkein tapahtuma – rekisteröidy veloituksetta!

Suomen suurimmilla maarakennus- ja ympäristökoneiden Maxpo 2023 -messuilla 31.8. – 2.9.2023 Hyvinkään lentokentällä pääsee tutustumaan alaan ja kohtaamaan alalla työskenteleviä. Messujen avajaispäivänä 31.8. järjestetään alasta kiinnostuneille oma rekrytointitilaisuus.

Rekisteröidy tapahtumaan veloituksetta Seuraa meitä somessa