1.6.2020

Koulut vahvasti mukaan paikallisiin lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisen yhteistyöverkostoihin


Kokonaisvaltainen lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen edellyttää kaikkien toimialojen ja sidosryhmien välistä yhteistyötä ja osallisuutta. Toimivan yhteistyön saavuttamiseksi koulun, muiden toimialojen ja sidosryhmien välillä tarvitaan yhteisen toiminnan uudelleen tarkastelua.

Tämän päivän kuntatoiminnassa peräänkuulutetaan yhteistyötä. Yhteistyö perustuu ajatukseen yksittäisten toimialojen kykenemättömyydestä ratkaista ongelmia yksin sekä siihen, kuinka yhä kompleksisemmaksi käyvät ongelmat edellyttävät laaja-alaista tarkastelua ja monipuolista asiantuntijuutta. Tästä näkökulmasta kouluilla on merkittävä rooli lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa yhdessä muiden toimialojen ja sidosryhmien kanssa, jotta sosiaaliset ongelmat kuten lasten ja nuorten syrjäytyminen eivät lisääntyisi. Kouluissa voidaan esimerkiksi tukea lasten ja nuorten terveellisiä elämäntapoja ja ehkäistä kiusaamista. Koulut yksinään eivät kuitenkaan voi vastata kaikesta tästä, vaan tarvitaan yhteisvastuuta.

Aiemmat tutkimukset ovat tarkastelleet kunnallista hyvinvoinnin edistämistyön tilaa. Keskeisenä haasteena on nähty, että kuntien eri toimialat työskentelevät liian usein irrallaan toisista toimialoista ja toimijoista (Syväjärvi & Leinonen 2020). Koulun näkökulmasta tämä voi merkitä sitä, että koulut jäävät ulkopuolelle niiltä areenoilta, joilla lasten ja nuorten hyvinvoinnista keskustellaan ja tehdään päätöksiä. Siilomaisesta toimintatavasta tulisi päästää irti kohti eri toimialojen ja toimijoiden samansuuntaista yhteistyötä, jossa keskiössä on lapsen, nuoren ja koko lapsiperheen hyvinvointi. Tämä edellyttää yhteistyön vahvistamista.

Lapin yliopiston koordinoimassa monitieteisessä ArkTORI – Arktinen kehittyvä rehtori hankkeessa yhtenä tavoitteena on selvittää koulujen roolia monialaisessa kunnallisessa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämistyössä. Hankkeessa on valmistunut alustavia tutkimustuloksia perustuen Lapin alueen rehtoreille suunnattuihin kyselyyn ja haastatteluihin sekä kuntien laajoihin hyvinvointikertomuksiin ja lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmiin pohjautuvaan dokumenttianalyysiin. Alustavien tutkimustulosten mukaan kouluilla on kohtuullisen hyvät mahdollisuudet osallistua kunnallisille yhteistyön areenoille ja tukea lasten ja nuorten hyvinvointia. Haasteiden näkökulmasta keskeistä on pohtia, milloin ja miten näille areenoille osallistutaan. Onko yhteistyö painottunut ennemmin akuuttien ongelmien selvittämiseen haasteiden jo eskaloiduttua vai onko yhteistyö luonteeltaan pitkäjänteistä ja proaktiivista? Vaikuttaisi siltä, että painotusta tulisi vielä siirtää lasten ja nuorten hyvinvoinnin haasteita ennakoivaan suuntaan ja tähän työhön painottuvien verkostojen vahvistamiseen.

Yhteistyö eri toimialojen välillä näyttää vielä olevan paikoin aluillaan. Aineiston perusteella rehtorit näkevät, että yhteistyö koulun ja muiden kunnan toimialojen välillä tarvitsee kehittyneempiä yhteistyön käytäntöjä, yhteistyön tavoitteiden vahvistamista sekä vahvempaa sitoutumista. Yhdenvertaisen osallisuuden varmistamiseksi koulujen tulisi voida eri tavoin osallistaa lapsia, nuoria ja perheitä hyvinvoinnin edistämistyöhön.

Kunnilla riittää vielä tehtävää yhteistyön vahvistamisessa eri toimialojen välillä. Myönteiseltä näyttää koulujen mahdollisuudet osallistua hyvinvointia ja terveyttä edistävään yhteistyöhön. Eri toimijoiden välisen ja laaja-alaisen yhteistyön tärkeyttä tulisi kuitenkin vielä kirkastaa. Tarvitsemme laajempaa ymmärrystä siitä, mitkä kaikki teot vaikuttavat lasten ja nuorten hyvinvointiin. Jotta lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia voidaan edistää yhdessä, tarvitaan yhteistyömyönteisiä toimintatapoja sekä yhteistyöhön kannustavaa johtajuutta.

Lähteet:
Syväjärvi, A. & Leinonen, J. (2020). Strategiatyöllä hyvinvointia? Strategiakäytäntöjen kehittyneisyys kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Hallinnon Tutkimus 39 (1), 52-66.

Kirjoittajat ovat ArkTORI-hankkeen henkilöstöä
Henna Nurmi, tutkija, Lapin yliopisto
Jaana Leinonen, yliopistonlehtori, Lapin yliopisto
Saana Korva, projektipäällikkö, Lapin yliopisto

1 kommentti:

  1. Päivi Hamarus, Pekka Kanervio, Laila Landen ja seppo Pulkkinen käsittelivät myös tätä tärkeää aihetta teoksessa Huuto! lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolesta.
    https://www.ps-kustannus.fi/Päivi-Hamarus/Huuto-Lasten-ja-nuorten-hyvinvoinnin-puolesta.html

    VastaaPoista